tiistai 24. tammikuuta 2012

Tiko mukana Jatkoon! -päivillä

Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma oli mukana 18.1.2012 TAMKissa järjestetyssä koulutuksen ja oppimisympäristöjen esittelyssä. Tämä avoimien ovien päivä oli suunnattu kaikille jatko-opintojaan suunnitteleville.



Koulutusohjelmaa esittelemässä olivat mm. opiskelijatuutorit Anna, Juho ja Jake, sekä opinto-ohjaaja Harri.



Kevään aikana järjestetään vielä jatko-opintojaan suunnitteleville Jatkoon! -tapahtumia, joista keskiviikkona 14.3. ja torstaina 15.3. pidettävät päivät suunnataan ammattikoulusta valmistuneille tai valmistuville, jatko-opintoja suunnitteleville, ja torstaina 19.4. vastaavasti lukiolaisille ja ylioppilaille.

Jos tietojenkäsittely kiinnostaa sinua, tervetuloa kuulemaan opinnoista tarkemmin!

Lisätietoa tulevista Jatkoon! -päivistä löydät TAMKin kotisivuilta
.

torstai 12. tammikuuta 2012

Vuosi 2012 alkaa projektiopinnoilla

TIKOn uuden OPSin 1. vuoden kevät päätettiin toteuttaa laajan, koko kevään kestävän projektin muodossa. Kokeilu on ensikertainen ja ainutlaatuinen. Mukana on tavalla tai toisella noin 100 henkilöä.

Kevään suunnitteluun on käytetty paljon aikaa. On pyritty saamaan aikaiseksi toimiva konsepti, jossa kaikki kevään opintojaksot linkittyvät peliprojektiin. Näin aineosaamisen rinnalla hankitaan työelämää varten aitoa projektiosaamista.



Projekti läpiviedään "Tiko agilena", jossa ketteriä menetelmiä sovelletaan kouluympäristöön sopiviksi.

Projektin aloitustilaisuus pidettiin heti lukukauden alettua ja valmiit pelit esitellään Tiko Grand partyissa toukokuussa.