Elämme varsin jännittäviä ja tunteita herättäviä aikoja tässä
kesän porteilla. Tämä on viimeinen kevään projektia koskeva blogipostaus, sekä
viimeinen mahdollisuus pohtia tuntemuksiamme ennen varsinaista, suurta ja lähes
käsin kosketeltavaa finaalia. Kaikista tekemisistämme ja jutusteluistamme
paistaa läpi lävitse tunkeva tuntemus lopusta, ellei sitten vähintään rankasta
loppusuorasta. Yleisesti ottaenhan loppu on aina todella haikea kokemus, oli se
sitten hienon elokuvan, kauniin levyn tai tässä tapauksessa kouluvuoden loppu.
Emme haluaisi ryöstöviljellä sanoja, jotka ovat lopun tai viimeisen synonyymejä,
tahi ylitunteellisen herkistyneitä. Tosiasia vain on, että siihen viittaavat
tunteet ovat pakosti kaikkien mielessä tällä hetkellä.
Tietenkään kyseessä ei ole kaiken loppu. Tätä olisi vähän höpsöä
ja oikeastaan todella masentavaa olettaa. On myös vähän väärin puhua lopusta,
kuin kyseessä olisi yksi kolossaalinen loppu. Puhumme useiden asioiden yhtäaikaisesta
loppumisesta ja aloitetaan niistä ajankohtaisimmalla.
Pelimessut näet siintävät tätä kirjoittaessani muutaman päivän päässä ja
jokainen vuosikurssilainen on valmis näyttämään mitä he ovat saaneet aikaan ja
mitä he ovat ylipäätänsä oppineet tämän koko kouluvuoden aikana. Tätä voisi
siis pitää koko kouluvuoden kulminaatiopisteenä, sillä tätä varten olemme
oppineet ja sisäistäneet lukemattomia salatun tiedon oppaita, teknisiä
mikroyksityiskohtia ja huikaisevia maailmoja räjäyttäviä kokonaisuuksia. Olemme
oppineet hurjasti ja haluamme palavasti näyttää maailmalle mitä kaikkea päidemme
sisällä nyt myllertää. Haluamme näyttää, että rakastamme palavasti sitä mitä
teemme ja toivomme, että pohjaton rakkautemme välittyy myös kaikille niille,
jotka lempilapsiamme, eli pelejämme pelaavat. Meitä ei haittaa tuletteko
paikalle henkilökohtaisesti vai pelaatteko sitten pelejämme netin kautta,
vaikkakin tullessanne pelimessuille fyysisesti paikalle saamme siitä suurempaa
iloa, kun näemme teidän nauravan ja pitävän hauskaa meidän kanssamme. Tulkaa
siis paikalle sankoin joukoin, vaikka vain meitä ilahduttaaksenne. Onhan päivän
aikana monia mahdollisuuksia myös pokata joitain hienoja palkintoja, ettei
messuilta tarvitse lähteä ”tyhjin käsin”.
Nämä hetket enteilevät paitsi projektin loppua, niin myös
kokonaisen kouluvuoden loppua. Se Suuri Finaali on lähellä, jota kohti meitä on
paimennettu lempeällä kädellä läpi märän syksyn, kylmän talven ja alkavan kevään.
Joukosta toisilleen tuntemattomia ihmisiä on kouliutunut joukko ystäviä, ellei
jopa ryhmä suoranaisia taistelutovereita. Itse pidämme jälkimmäisestä määritelmästä,
sillä kuulostaa tämän kaiken vaivan arvoiselta ja suoraan sanoen aika siistiltä.
Tämän vuoden aikana olemme ehtineet tutustua toistemme luonteisiin, kykyihin ja
oppineet nauramaan, sekä itkemään toistemme olkapäitä vasten. Jos käsitän
opetussuunnitelmaa yhtään, niin tämä on kaiketi ollut tavoitteenakin. Meitä on
tuettu hyvin opiskelussamme ja mikäli jotain napinan aihetta onkin ollut, niin
tiedonvälitys opiskelijoiden ja opettajien välillä tuntuu pelaavan. On kaikille
eduksi, että vasen käsi tietää mitä oikea tekee ja päinvastoin. Me olemme
ottaneet korkeakouluopiskelussa sen ensimmäisen askeleen. Tuntuu tosin hassulta
ja nurinkuriselta puhua jälleen kerran opiskelijan ensimmäisistä askeleista
sillä samalla retoriikalla, jota joskus ala-asteella käytettiin lapsista, jotka
etsivät tietään tässä maailmassa ensimmäisin hapuilevin askelin. Loppujen
lopuksi kyseessä on kuitenkin täysin sama asia. Opiskelijat itse ovat vain
varttuneempia ja tie huomattavasti isompi ja monimutkaisempi. Kuin vertaisi
harvaan astuttua metsäpolkua liikennettä vilisevään moottoritiehen. Kuten sanottu, kyseessä on periaatteessa
sama asia.
Meidän täytyy muistaa pitää hatuistamme kiinni, sillä ensi
syksynä tuohon moottoritiehen lisätään kolme kerrosta ja ainakin muutama
(kymmenen) kaistaa lisää, sillä toinen opiskeluvuosi starttaa tuolloin. Se
tulee lisäämään omaksuttavan tiedon vaikeutta ja määrää, mutta se samalla antaa
meille kaikille jonkin kirkkaan fokuksen toista vuotta varten. Fokusta selventämässä
ovat toisen vuoden suuntautumisvaihtoehdot. Me, opiskelijat tiedämme näet tässä
vaiheessa, että mihin haluamme suuntautua siinä jumalattoman laajassa kentässä,
joka on ICT-ala kokonaisuudessaan. Jokainen pääsee nyt hiomaan henkilökohtaisia
taitojaan sen suuntautumisvaihtoehdon kanssa, jonka on kokenut itselleen
luontevimmaksi. Osa meistä suuntaa pelialalle, toiset pakertavat ohjelmistojen
kanssa, kun kolmannet ja neljännet löytävät itsensä eri yritysten ja julkisen
alan työpaikkojen tietohallinnoista pitämässä koko soppaa kasassa. Jokainen on
siis askeleen lähempänä koulun loppumista, valmistumista ja suuntaamista työmarkkinoille
toimimaan sillä alalla, joka tätä maailmaa nykyään vie eteenpäin. Koulu ei ole
vielä kokonaan loppu, mutta emme ole enää ihan alussakaan. Laskutavasta riippuen jokaisella on nyt
enää kaksi ja puoli askelta otettavanaan. Ensimmäisen jälkeen ne loput eivät
tunnut ollenkaan niin vaikeilta.
Uskon, että tämä yhden vuosikurssin henkilökohtainen
maailmanloppu on oikeastaan suurelle osalle, ellei kaikille erittäin suuri
helpotus. Pääsemme messujen jälkeen kesälaitumille nauttimaan valosta, lämmöstä
ja luonnosta. Viimein voimme oikoa
kolottavat jäsenemme, venytellä hieman ja rentoutua kokonaisvaltaisesti. Jotkut
meistä toki jatkavat opiskelua kesälläkin ja lähes kaikki ovat varmaan työllistyneinä
jossain koko kesän ajan. Haluamme vain ja toivomme, että kaikki silti
lataisivat akkujaan ja nauttisivat olostaan helpottuneina, sillä jokainen meistä
on kuitenkin nähnyt todella paljon vaivaa ja pitänyt lukuisia unettomia öitä
keskittyen joko koulunkäyntiin tai projektityöskentelyn tarjoamiin haasteisiin.
Antakaa itsellenne aikaa sillä me kaikki olemme sen ansainneet
Lyhyesti siis: Olkaa iloisia, että kesä on täällä, sillä
kyllä sitä pitkään odotettiinkin.
Hyvää kevättä, alkavaa kesää toivottaa 12TIKO5
