torstai 3. kesäkuuta 2010

Pongista Pleikkaan


Hämeenlinassa sijaitsevassa Elektra -sähkömuseossa on avattu Pongista Pleikkaan -näyttely. Näyttelyssä esitellään sähköisen pelaamisen historiaa 1920 -luvulta nykypäivään. Tarjolla on monenlaista pelikonetta ja laitetta. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa!

TAMK tietojenkäsittelyn opiskelijat ovat tuottaneet näyttelyyn vanhoista retropeleistä selaimessa pelattavia Flash -versioita, joita voi myös käydä näyttelyssä pelailemassa. Näyttelyn tiimoilta on toimiettu myös kirja: Electrasta Pongiin, Pongista Pleikkaan.

"Sähköistä pelikulttuuria - Electrasta Pongiin, Pongista Pleikkaan on monialainen katsaus sähköiseen pelaamiseen ja sitä sivuaviin ilmiöihin. Teoksessa käsitellään niin pelaamisen historiaa ja pelikulttuurin kehittymistä, kuin myös esimerkiksi pelien ympärille Suomessa kasvanutta tutkimus-, koulutus- ja harrastustoimintaa. Lisäksi kirjassa nostetaan esiin ajankohtaisia aiheita kuten ongelmapelaaminen. Teoksessa kirjoittajina on muun muassa suomalaisia pelialan tutkijoita ja vaikuttajia."

Tietojenkäsittelyn opettajat (Pasi Pekkanen ja Toni Pippola) ovat kirjoittaneet kirjaan artikkelin pelikoulutuksesta TAMK:ssa.

1 kommentti:

vh kirjoitti...

Tähänhän on ihan pakko päästä tutustumaan - sekä näyttelyyn että kirjaan. Hienoa! Ja tuo artikkeli tulee vielä bonuksena kaiken päälle.