perjantai 20. huhtikuuta 2012

Teemapäivissä opitaaan ICT-alan työelämästä

Ensimmäisen vuoden opiskelijat osallistuvat ICT-osaajan työelämätaidot –kurssilla yhteensä neljään teemapäivään, joilla pyritään tuomaan tietoa alalla työskentelystä.

Ensimmäisessä teemapäivässä tutustuttiin Tampereen Tikon suuntautumisvaihtoehtoihin. Opiskelijalla on mahdollisuus valita viidestä eri suuntautumisvaihtoehdosta:
• ICT-yrittäjyys (Proakatemia)
• Ohjelmistotuotanto
• Pelituotanto
• Terveysalan tietohallinto
• Tietoverkkopalvelut

Toisessa teemapäivässä tutustuttiin Tikon alumneihin. Opiskelijat lähestyivät ennakkoon Tampereen alueella työskenteleviä Tikosta valmistuneita ICT-ammattilaisia. Haastattelusta työstettiin posteri, jossa kuvattiin mm. uran etenemistä aikajanalla.

Teemapäivä aloitettiin esittelemällä posterit ensin tiimiluokissa omalle valmennustiimille ja valmentajalle.





Tämän jälkeen ala-aulaan pystytettiin posterinäyttely ”TAMKin Tietojenkäsittelyn tradenomit työelämässä”.



Iltapäivällä kokoonnuttiin vielä auditorioon mm. kuulemaan TAMKin ura-rekrytoinipalvelusta. Olipa paikalla myös yksi alumneista kertomassa työelämäterveisiä!



Kolmannessa teemapäivässä yritettiin ennustaa tulevaisuutta aiheella ”Työelämä vuonna 2020”. Päivän tuotoksena syntyivät mm. seuraavat videot:

VIDEO TULOSSA

Viimeisessä eli neljännessä teemapäivässä käytiin läpi urasuunnittelua. Aamun vieras, Asiamies (tietotekniikan palvelualalta) Tomi Kouva Tradenomiliitto TRAL ry:stä, kävi esittelemässä tuoreen IT-tradenomitutkimuksen. Saimme siis päivän aluksi kuulla, miten IT-tradenomit pärjäävät työelämässä.





Tämän jälkeen oli aika tehdä omaa urasuunnittelua. Alumnihaastattelujen tapaan tehtiin posteri omasta urapolusta, tai siis siitä, millainen se voisi ICT-alalla tulevaisuudessa olla! Suunnittelua helpotti (tai vaikeutti) se, että opiskelijat saivat tänään tiedon siitä, miten suuntautumisvaihtoehtohaussa oli käynyt.

Ei kommentteja: