torstai 19. syyskuuta 2013

Valmennuksen alku



Omalta kohdaltani valmentajuus lähti hyvin liikkeelle. Paremmin kuin vuosi sitten, sillä olinhan nyt jo kokeneempaa kalustoa asiaa yhden vuoden reenattuani. Eli vaikkei kaikista valmennukseen liittyvästä ollut vielä edellisenäkään päivänä täyttä varmuutta, niin usko siihen, että kaikki hoituu uuden päävalmentajamme Lehtisen Ramin johdatuksella, oli vankkumaton. Ja niinhän ne ovat hoituneetkin. Koska omat kokemukset ovat pelkästään positiivisia ja oma tiimini (13tiko2) vaikuttaa oiken kelpo joukolta ja niin tiimiytymisessä kuin opinnoissakin on päästy hyvin alkuun, päätin kysäsistä asiaa myös omilta tiimiläisiltäni ja koota tähän heidän ajatuksiaan.

Positiivisian asioina tuotiin esille mm. seuraavat: rento meininki, yhdessä tekeminen, uusien ihmisten uudet ja erilaiset ideat ja kokemukset, rauhallinen tahti, paljona aikaa aiheelle ja että ylipäätään opetetaan, munanpudotustehtävä, vapaa työskentely, projektioppiminen, käytännönläheisyys, hyvä ohjaus ja yksilöllisyys, “oma” tuttu opettaja, jota helppo lähestyä ja jolta voi helposti pyytää apua, koko päivä samaa aihetta, ryhmähenki ja tentittömyys.

Jotakin parannusehotuksiakin tuli, ja jottemme ylpistyisi liikaa, niin tuodaan niitäkin tässä muutama julki: oppimispäiväkirjalle, jonka kanssa monet tuntuvat tuskailevan, toivottiin parempaa ohjetta ja mallia sekä enemmän tiimitehtäviä päiväkirjan taustoiksi.  eri päivinä koettiin olevan vaihteleva määrä tekemistä ja liikaa leikkejä, mutta onko se huono asia?

Uudet opiskelijat ovat olleet innokkaita, aktiivisia ja pääosin hyvin paikalla. Opiskelijat ovat motivoituneita ja keskustelevat ja suunnittelevat opintojaan valmentajan johdolla heti alusta lähtien. Sairaspoissaolot ja niiden korvaaminen on heti aluksi herättänyt kysymyksiä. Opiskelijat ovat innolla tehneet tiimiytymistehtäviä ja lukeneet taustateoriaa, jotta TIKOn käytänteet tulevat heti selviksi kaikille.

Jouni&Petri

Ei kommentteja: